Kuukausi: helmikuu 2021

Puheenjohtajan pilkkeet 1/2021

Category : Uncategorized

Kohti vuotta 2021!

Vuosi 2020 on vihdoin saatu päätökseen ja se saattaa jäädä mieliimme suuren muutoksen, epävarmuuden ja poikkeusolojensa vuoksi. Toisaalta se voi jäädä mieliimme myös positiivisen muutoksen, kuntoutuksen arvostuksen kasvamisen ja kehittymisen aikakautena. Etäkuntoutus ja erilaiset digitaaliset palvelut ovat ottaneet oman roolinsa kuntoutuskentällä ja tarjoavat uudenlaisia mahdollisuuksia laadukkaan kuntoutusprosessin toteuttamiseksi. Toki on tärkeää ymmärtää, että etäkuntoutus ei ole se oikea toimintamuoto kaikissa tapauksissa, vaikka tietyille henkilöille se on mahdollistanut kuntoutuksen jatkumisen poikkeustilanteesta huolimatta. Vaikka etäkuntoutuksen käyttöönotto on haastanut varmasti jokaista ammattilaista ja tuonut epävarmuutta myös asiakaskuntaan, niin lopulta on se myös opettanut paljon siitä, miten laaja-alaista osaamistamme voidaan hyödyntää myös teknologian välityksellä. Kuluneen vuoden aikana on tapahtunut paljon. Olemme onnekkaita, että meillä fysioterapeuteilla on oma liitto tukenamme, joka ajaa asioitamme myös poikkeuksellisina aikoina. Liiton myötävaikutuksesta kevään 2020 fysioterapia-alaa kohahduttaneet toiminnan alasajot ymmärrettiin lopettaa hyvin nopeasti. Kuntoutustarve on jatkuvaa, eikä sitä voida ajaa alas seurauksitta. Liiton ja heidän yhteistyönsä avulla niin kuntoutuksen, kuin fysioterapian merkitys on korostunut ja on ymmärretty täysin uudenlaisia, merkityksellisiä toimintakenttiä esimerkiksi Koronaan sairastuneiden kuntoutuksessa. Vuodelle 2021 Suomen fysioterapeutit ovat asettaneet myös poliittisia tavoitteita, joiden tarkoitus on edelleen vahvistaa kansalaisten hyvinvointia tasapuolisesti, sekä mahdollistaa toimintakyvyn ylläpysymisen ja kehittymisen yhtäläiset mahdollisuudet. Fysioterapeuttien rooli osana oikea-aikaista, moniammatillista ja laadukasta kuntoutusta on merkittävä, mutta ellemme me itse sitä nosta esille niin kuka sitten?! Tuetaan toinen toistamme, kunnioitetaan kollegoidemme ammattitaitoa ja nostetaan yhdessä fysioterapian arvostusta myös päättäjien keskuudessa. 5 Vaikka tulevaisuutta ei pysty ennustamaan nyt edes kirkkaimmista kristallipalloista niin tehdään me kuitenkin kaikkemme, että kuluva vuosi tulee olemaan vahvan kehittymisen ja osaamisen vuosi. Yhdessä olemme enemmän, vaikka sitten maskit kasvoilla ja turvaväleillä!

Puheenjohtaja,

Sanna Paasu-Hynynen

sanna.paasu(at)gmail.com