Category Archives: Uncategorized

PUHEENJOHTAJAN PILKKEET 2/2017

Category : Uncategorized

Tervehdys Sinulle fysioterapeutti,

Kesäloman erilaisista askareista on varmaan suurin osa jo palannut työn pyörteisiin. Sote-uudistus sai lisäaikaa vuoden verran ja toivotaan, että nyt on aikaa miettiä muutakin kuin organisaatiorakenteita. Toivon maakuntamme ks2020- työryhmiltä erityistä panostusta palveluprosessien miettimiseen, siihen Mitä palveluita verorahoilla kansalaisille järjestetään? Laitettaisiin Käypä hoito- suositukset ja fysioterapiasuositukset käytäntöön sekä ne toimivat ja vaikuttavat palvelut, joita maassamme on jo käytössä mm. Eksoten kotikuntoutus, suoravastaanotto. Meidän kaikkien fysioterapeuttien on hyvä pohtia myös omaa työtä. Perustuuko oma toiminta Käypä hoito- tai fysioterapiasuositukseen?

Tulevaisuuden kuvana näen, että liikunnallinen kuntoutus ja ennaltaehkäisevä fysioterapia tulevat lisääntymään. Liikunnan terveysvaikutukset ovat varmasti kaikille tuttuja ja fyysisen harjoittelun perusteet kaikilla hallussa, joten muistakaa asiakkaidenne kohdalla huolehtia elämäntapaohjauksesta varsinaisen fysioterapian lisäksi. Meidän ammattitaitoa käytetään vielä vajavaisesti tässä asiassa, esimerkiksi asiakkaita ei ohjata fysioterapiaan vielä tarpeeksi korkean verenpaineen, diabeteksen tai keuhkosairauksien vuoksi. Vaikka näiden sairauksien yksi ensisijaisista hoitomuodoista on liikunta.

Pohjoismaiden fysioterapialiitot vetoavat yhdessä politiikkoihin ja päättäjiin, että fysioterapeutit olisivat jatkossa olennainen osa kouluterveydenhuoltoa. Teen itse työtä kouluterveydenhuollossa ja tiedän, että tästä käytännöstä on monessa kunnassa luovuttu. Toiminta on äärettömän tärkeää, joten ottakaa kollegat tämä käytäntö takaisin itsellenne. Työni koululla ei ole pelkästään ryhtitarkastusten tekemistä, vaan vastaanotolleni ohjautuu lapsia, joilla on tuki- ja liikuntaelinoireita. Kuka tekisi sen työn, ellei fysioterapeutti?

Meidän yhdistyksen huipputiimi on koonnut jälleen kerran Tatsin päätoimittaja Sannan johdolla teidän luettavaksenne, joten olkaa hyvä!

Ihanaa syksyä kaikille,

Pj Anu

  1. 0405103629, anu.pollari(at)gmail.com, Twitter anu_pollari

PUHEENJOHTAJAN PILKKEET 1/2017

Category : Uncategorized

Hei kollegat,

Maakuntamme sote-valmistelut ovat alkaneet Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistus-hankkeessa, (www.ks2019.fi). Hankkeen Keski-Suomen sote-palveluiden järjestäminen- työryhmän tehtävänä on miettiä, mitä palveluita verorahoilla kuntalaisille tarjotaan. Olen ollut yhteydessä tuon työryhmän vetäjään Mikael Palolaan, jotta pääsisimme myös yhdistyksenä vaikuttamaan päätöksentekoon.

Mietitään asiaa fysioterapian kannalta. Voiko tuki- ja liikuntaelinoireinen kuntalainen päästä suoraan fysioterapeutin vastaanotolle tulevissa sote-keskuksissa vai pitääkö hänen ensin tavata lääkäri tai hoitaja, joka ohjaa asiakkaan meidän vastaanotolle tai antaa maksusetelin palvelun hankkimiseksi. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että fysioterapeutin vastaanotto pitää sisällyttää perustason palveluihin, muuten palaamme vanhaan kankeaan malliin, jossa hoitoketju pitenee ja tuki- ja liikuntaelinoireen hoito viivästyy.

Entä kuinka ikääntyvien toimintakyvyn arvioiminen? Fysioterapeutti on paras fyysisen toimintakyvyn arvioija, meidät on juuri sitä varten koulutettu, joten ammattikuntamme osaaminen tulisi hyödyntää mm. 65- ja 75-vuotistarkastuksissa, joita useissa kunnissa tehdään. Meidät on koulutettu myös lihasvoimaharjoitteluohjelmien laatijoiksi, jotta ikääntyvän säännöllinen ja riittävä lihasvoimaharjoittelu mahdollistuu mahdollistaen kotona asumisen. Vaikuttavaa näyttöä harjoittelusta löytyy, kuten viimeisin Eeva Aartolahden väitöstyö.

Ks2019-hankkeen sisällä on Kukoistava kotihoito- hanke, jossa on hankepäällikkönä ft Eeva-Liisa Saarman ja kehittämiskoordinaattorina kuntoutuksen ja ennaltaehkäisyn osalta ft Eija Janhunen. Kotikuntoutuksen fysioterapian myöntämisperusteita ei liene vielä olemassa, mutta vaikuttavaa näyttöä on esimerkiksi lonkkamurtumapotilaiden ja muistioireisten kotona annettavasta fysioterapiasta. Maakuntaamme on palkattu lähivuosina useita fysioterapeutteja kotikuntoutuksen alueelle. Nyt onkin tärkeä luoda yhteneväinen malli kotikuntoutuksen fysioterapian myöntämisestä, jotta kuntalaiset ovat samassa asemassa kotikunnasta riippumatta.

Keskussairaalassa on meneillään Maakunnallinen lääkinnällisen kuntoutuksen toimintamalli- projekti, jossa mietitään lääkinnällisen kuntoutuksen terapioiden saatavuusperusteita ja toimintamallia, projektipäällikkönä on ft Ulla Kolomainen. Hienoa, että saadaan yhteneväiset terapioiden myöntämisperusteet ja suositus eri toimintakykymittareiden käytöstä. Tämän avulla tulevissa sote-keskuksissa tehdyt lääkinnällisen kuntoutuksen kuntoutussuunnitelmat olisivat yhteneväiset ja asiakkaalle oikeudenmukaiset. Nyt tarvitsee turvata se, että fysioterapeutti on perustason sote-keskuksessa tekemässä kuntoutussuunnitelmia moniammatillisissa työryhmissä.

Työterveyshuolto on ainakin vielä sote-uudistuksen ulkopuolella, mutta Keski-Suomen työterveyslääkäreistä Visa Kervinen oli minuun yhteydessä. He olivat perustaneet työterveyshuollon Keski-Suomen sote työryhmän, johon halusivat mukaan työfysioterapeutteja, työterveyshoitajia ja työterveyspsykologeja. Saimme työryhmään yhdessä Työfysioterapeutit ry:n kanssa työft Riku Kinnusen Viitasaarelta. Työryhmä on kokoontunut jo yhden kerran. Pyydänkin kaikkia työfysioterapeutteja ilmoittamaan email-osoitteenne Rikulle, niin saatte osallistua kehittämistyöhön. Rikun osoite on riku.kinnunen(at)viitasaari.fi .

Vaikka sote-uudistus tulee ja kaikki on vielä aika epäselvää. Tehdään työtämme niin hyvin kuin osaamme ja kerrotaan osaamisestamme ja työmme vaikutuksista muillekin. Omaa osaamista kannattaa lisätä kouluttautumalla. Viime vuonna yhdistys järjesti 11 koulutusta ja kaksi virkistystapahtumaa teidän käyttöönne, samalla linjalla jatketaan tänäkin vuonna tapahtumien osalta.

Olkaa rohkeasti yhteydessä minuun ja yhdistyksen toimijoihin! Antoisaa vuotta 2017 toivottaen,

pj Anu (0405103629, anu.pollari(at)gmail.com)

 


Suomen fysioterapeuttien kipukiertue Jyväskylään.

Category : Uncategorized

KIPUKOULUTUS JÄSENILLE (Tapahtumamainos klikkaamalla linkkiä)

Suomen Fysioterapeuttien kipukiertue rantautuu Jyväskylään teemalla ”Kivun ja liikkumisen pelko harjoittelun esteenä”. Tilaisuus järjestetään Jyväskylän Ammattikorkeakoulun 50-vuotisen fysioterapiakoulutuksen juhlatilaisuuden yhteydessä. Mukana on niin kansainvälistä, kuin valtakunnallistakin huippuosaamista. Päivän aikana palkitaan Vuoden fysioterapeutti 2016!

Nyt teillä kaikilla on loistava tilaisuus päästä mm. muistelemaan fysioterapiakoulutuksen historiaa, saada kokemuksia kansainvälisestä osaamisesta ja päästä hahmottamaan fysioterapian tulevaisuutta. Myös KeskiSuomen fysioterapeutit ovat mukana tapaamassa teitä!

Aika: perjantai 4.11.2016 klo 9:00 – 18:00

Paikka: Dynamon auditorio. Piippukatu 2, 40100 Jyväskylä. 9.00 – 10.15

Tilaisuuden avaus, fysioterapiakoulutuksen historiaa ja nykyisten fysioterapiaopiskelijoiden välipalaohjelmaa.

10.15 – 11.15 Evaluation of shoulder pain, Peter Glashouwer & Norman dHondt

11.15 – 12.45 Lounastauko ja esittelypisteisiin tutustuminen

12.45 -13.15 Fysioterapian tulevaisuus, Ari Heinonen

13.15 – 14.00 Välipalaohjelmaa

14.00 – 15.00 Iltapäiväkahvit ja esittelypisteisiin tutustuminen

15.00 – 15.20 Suomen fysioterapeutit ry:n terveiset ja Vuoden fysioterapeutti 2016 – palkinnon jakaminen 15:20– 18.00 Kivun ja liikkumisen pelko harjoittelun esteenä, Petteri Koho

TERVETULOA MUKAAN!


Koulutusavustus

Category : Uncategorized

KOULUTUSAVUSTUS

Keski-Suomen fysioterapeutit ry jakaa vuosittain koulutusavustuksia jäsenistönsä ammatillisen osaamisen tukemiseen.

Koulutusavustukset ovat haettavissa JO SUORITETTUJEN opintojen tai laajempien opintokokonaisuuksien / yhden selkeän suoritetun kokonaisuuden kurssimaksuun. Keski-Suomen fysioterapeuttien hallitus päättää avustusten saajat ja avustussummat hakemusten perusteella. Hakemukseen tulee liittää kopio koulutusmaksusta, sekä todistus koulutukseen osallistumisesta. Hakemuksessa tulee käydä ilmi myös mahdollinen muualta saatu avustus – koulutusmaksun tulee olla itse maksettu.

Hakemukset toimitetaan sähköisesti (esim. skannattuna) 30.9.2018 mennessä osoitteeseen: sanna.paasu(at)gmail.com otsikolla ”Koulutusavustushakemus Keski-Suomen fysioterapeutit”

Avaa ja täytä : KOULUTUSAVUSTUSHAKEMUS


Puheenjohtajan pilkkeet 2/2016

Category : Uncategorized

Hei kollega,

Olipas mukava viettää kesälomaa! Kyllä aikatauluton oleminen oli vaan mukavaa. Kalenteri vaihtui kuitenkin elokuulle ja paluu työelämään tuli eteen. Ja kyllä, perusfysioterapia asiakkaiden kanssa antaa täytettä elämään. Yhdistyksen syksy alkaa myös käynnistymään tämän Tatsin myötä. Tsekkaa koulutuskalenteri ja JAMK:n fysioterapiakoulutuksen 50-vuotisjuhlat, jonka yhteyteen rantautuu Suomen fysioterapeutit ry:n kipukiertue, luennoitsijana ft OMT, TtT Petteri Koho. Virkistystäkin on luvassa todennäköisesti teatterin muodossa. Heinäkuussa Aikamoisia akanketaleita – kesäteatterissa olimme nauramassa vatsalihaksemme kuntoonJ

Iloksemme olette varmaan huomanneet, kuinka fysioterapia ja kuntoutus ylittävät uutiskynnyksen melko usein tänä päivänä. Fysioterapia on todettu vaikuttavaksi ja halvemmaksi keinoksi kuin leikkaus hoidettaessa mm. olkapääkipuisia ja polvikipuisia. Sydänpotilaiden liikunnalliseen kuntoutukseen osallistuvat käyttävät huomattavasti vähemmän terveyspalveluita kuin he, jotka eivät osallistu kuntoutukseen. Kustannusvaikuttavaksi ja järkeväksi toiminnaksi on todettu myös aivoverenkiertohäiriöpotilaan varhainen kuntoutus. Yle Areenalla on vieläkin kuunneltavissa radio-ohjelma Aivot – tärkein pääomasi ohjelmasarja. Osa Aivoinfarktit muuttivat elämän. Kannattaa kuunnella!

Mutta vaikka fysioterapian vaikuttavuudesta on näyttöä ja kuntoutuksen tarve on tunnustettu, ei fysioterapia ole vieläkään saanut näkyvää roolia terveyspalveluissa. Sote-uudistusta valmistellaan edelleen ja vielä ei ole täsmällistä tietoa siitä kuinka fysioterapia- ja kuntoutuspalvelut järjestetään. Kuka uudessa sosiaali- ja terveysjärjestelmässä päättää fysioterapiasta ja kuntoutuksesta? Toinen suuri uudistus on kuntoutuksen kokonaisuudistus, jonka tavoitteena on saada kuntoutuspalvelut asiakaslähtöisemmiksi, kuntoutuksen rahoitus yksinkertaisemmaksi ja kuntoutushakuprosessi sujuvammaksi, jotta kuntoutus alkaa viiveettä. Muun muassa näihin asioihin vaikutamme liiton kautta!

Toivon teille kaikille antoisia hetkiä ammattimme parissa. Nähdään koulutuksissa ja muissa tapahtumissa syksyn aikana!

Pj Anu


Hallitus ja toimihenkilöt 2016-2017 kaudelle ovat valittu

Category : Uncategorized

Uusi hallitus ja uudet toimihenkilöt ovat aloittaneet toimintakautensa. Vanhassa vara parempi ja siksi kokoonpano säilyykin lähes entisellään. Toimintatarmoa taas kaikille seuraavaksi vuodeksi!

Puheenjohtaja Anu Pollari

Varapuheenjohtaja ja tiedotusvastaava Sanna Paasu-Hynynen

Sihteeri Anu Lahtinen

Taloudenhoitaja Kati Koro

Jäsensihteeri Kati Maristo

Yrittäjäyhdyshenkilö Sanna Hosio

Koulutusvastaava Margareetta Syväjärvi

Koulutustoimikunta Margareetta Syväjärvi, Liis Kukkonen, Maija Mannisenmäki, Mari Kallioinen, Anu Vainio ja Taina Hakanen

Opiskelijavastaavat Janne Keinänen (opiskelija), Maija Mannisenmäki (työelämän fysioterapeutti) ja Sanna Paasu-Hynynen (työelämän fysioterapeutti)

Opiskelijayhdyshenkilö Pirjo Mäki-Natunen

Hallituksen muodostavat Sanna Paasu-Hynynen, Maija Mannisenmäki, Anu Lahtinen ja Kati Koro, sekä varajäsenet Liis Kukkonen, Kati Maristo, Mari Kallioinen ja Anu Vainio.


Puheenjohtajan Pilkkeet

Category : Uncategorized

Hei Jäsen,
Vaihderikkaan syksyn jälkeen onkin mukava vaihtaa vuosi uuteen. Isot päätökset Suomen fysioterapeutit ry:n siirtymisestä Akavaan ja JUKO:n on tehty ja voidaan alkaa rakentamaan vahvempaa fysioterapeuttien edunvalvontaa. Jokaiselta teiltäkin on mennyt energiaa asian miettimiseen ja mikäli et ole jäsentietojen päivittämistä tehnyt, tee se heti (ohjeet jäsenmaksukohdassa). Suomen fysioterapeutit toimivat täysipainoisesti tällä hetkellä ja kaikki jäsenpalvelu on saatavilla esim. juridinen apu, työttömyyskassapalvelut, ammatilliset vakuutusedut ja alennukset henkilökohtaisista IF:n vakuutuksista. Kysy rohkeasti lisää toimisto@suomenfysioterapeutit.fi tai puhelimitse 0207 199590.
Moni on miettinyt, että kuka JUKO:sta ajaa asioitani työpaikallani. Luottamusmiestiedot löydät työpaikkasi intrasta tai ilmoitustaululta ja lisäksi voit kysyä asiaa suoraan JUKO:n toimistolta toimisto@juko.fi. Itse työskentelen Perusturvaliikelaitos Saarikassa ja luottamusmieheni on puheterapeutti. Kysykää rohkeasti lisää asioista suoraan minultakin.
Yhdistyksessä teille tärkeät asiat kuten koulutukset pyörivät ennallaan. Vuosikokous on totutusti maaliskuussa ja edelleen haluamme olla vuorovaikutuksessa teidän kanssa, jotta toimintamme menee oikeaan suuntaan ja koulutukset ovat teille ajankohtaisia ja hyödyllisiä. Vilkaise www.keskisuomenfysioterapeutit.fi ja laita vaikka sitä kautta ideoita ja ehdotuksia meille.
Yrittäjäyhdyshenkilö Sannan Hosion kanssa aloitimme juuri liiton hallituskauden, on upeaa saada visioida fysioterapian tulevaisuutta ja viedä keskisuomalaisia ajatuksia eteenpäin yhdessä kollegan kanssa. Ja keskisuomalainen-lehti julkaisi mielipidekirjoitukseni loppiaisen lehdessä koskien kotikuntoutusta! Hienoa!
Ollaan rohkeasti kuntoutusalan asiantuntijoita, mennään ammattitaito edellä. Meitä oikeasti tarvitaan tulevaisuudessa – satsataan fysioterapian näkymiseen yhteiskunnassamme!
Kevättä kohti, pj Anu



Yrittäjien aamukahvit tulossa 4.11.2015!

Category : Uncategorized

HEI YRITTÄJÄJÄSEN!

VASTATEN JÄSENTEMME TOIVEISIIN JÄRJESTÄMME KESKIVIIKKONA 4.11.2015
KLO 8:00 – 10:00 AAMUKAHVI TILAISUUDEN, JOHON KAIKKI YRITTÄJÄ- JA
AMMATTIHARJOITTAJA JÄSENET OVAT TERVETULLEITA. KAHVITTELUN TARKOITUS
ON KÄSITELLÄ RENNOSSA ILMAPIIRISSA AJANKOHTAISIA ASIOITA, KUTEN
KANTAAN LIITTYMISTÄ, LIITON NÄKYMISTÄ JA TULEVAA KOULUTUSTARJONTAA.

TILAISUUDESSA ON MAHDOLLISUUS AVATA MYÖS ITSELLE
TÄRKEITÄ AIHEITA.

KAHVITTELU JÄRJESTETÄÄN JYVÄSKYLÄN KESKUSTASSA SIJAITSEVASSA
ELOSEN KAHVILASSA, 2. KERROKSESSA. TOIVOMME, ETTÄ ILMOITAT TULOSTASI
ETUKÄTEEN S-POSTIN OSOITTEESEEN LIISKUKKONEN(at)GMAIL.COM.


Opiskelija-asiaa

Category : Uncategorized

Heippa kaikki opiskelijajäsenemme!

Ensinnäkin suuret onnittelut kaikille uusille opiskelijoille, jotka pääsevät syksyllä 2015 aloittamaan uuden mielenkiintoisen ja avartavan ammatin opiskelun. Varsinaisten opiskelijatutoreiden lisäksi myös me Keski-Suomen fysioterapeutit ry tuemme opiskelijoiden useamman vuoden urakkaa. Tavataan siis viimeistään syksyllä, kun saavumme koululle kertomaan meistä, Suomen fysioterapeuteista ja fysioterapian ammatista yleensäkin.

Toisekseen syksyn opiskelijakoulutuksen aiheeksi on varmistunut ”hyvänlaatuinen asentohuimas” ja kouluttajana yksi asian parhaista asiantuntijoista, Tapani Rahko. Seuraile siis ilmoitteluamme syksymmällä!

Ja kolmanneksi…aurinkoista ja rentouttavaa kesää teille kaikille. Levätkää ja ladatkaa akkuja niin pääsette taas uudella innolla syksyn aherruksen pariin!